Suomi 100-vuotta, TEMPUR 25-vuotta: Suomella menisi vieläkin paremmin, jos nukkuisimme enemmän!

Haasta itsesi nukkumaan enemmän!

 

Kaikki lähtee hyvästä nukkumisesta - uni on terveytemme ja laadukkaan elämän ehdoton perusta. Päivittäinen erinomaisuus syntyy hyvästä palautumisesta. Me kaikki haemme hyvää jaksamista. Joillekin se mahdollistaa elämän parhaan suorituksen, toisille parempaa työkykyä tai vaikkapa terveyttä ja elämänlaatua. Jaksaminen syntyy mielen ja elimistön energisyydestä ja päivittäinen energisyys taas hyvästä palautumisesta. Onnistunut palautuminen edellyttää kuitenkin hyvälaatuista, riittävää nukkumista. Oikeastaan ei ole asiaa mihin nukkuminen ei vaikuttaisi. Se miten nukut, määrittelee seuraavan päiväsi.


Unen puute voi aiheuttaa ärtyneisyyttä, motivaation laskua, haasteita painonhallinnassa, onnettomuusalttiutta ja monia muita terveyttämme heikentäviä asioita. Nukkumisellemme niin unen laatu kuin määräkin ovat tärkeitä. Unen laatuun voidaan vaikuttaa esimerkiksi paremmalla nukkumisergonomialla, johon liittyvät patja-, tyyny- ja peittovalinnat. Riittävän unen määrän saamiseen pystyy vaikuttamaan omilla valinnoilla ja esimerkiksi nukkumaanmeno aikoja kannattaa tarkkailla ja pitää unirytmistä kiinni viikonloppuisinkin.
 

Tempur ja unilääkäri Henri Tuomilehto haastavat sinut nukkumaan enemmän!

Nukkumishaasteessa tavoitteena on nukkua enemmän kahden viikon aikana ja tehdä itsestään huomioita, millaisia vaikutuksia runsaammalla unella on. Aloita hyvinvointisi lisääminen jo tänään ja täytä kysely. Saat vastauksistasi Uniklinikka Oivaunen palautteen sähköpostiisi. Vastanneiden kesken arvotaan 10 000 euron edestä unen laatua lisääviä TEMPUR -palkintoja. Siirry Unihaasteeseen >

 

 

Unilääkäri Henri Tuomilehto, Oivauni Uniklinikka: “Tosiasia on, että ihmiset nukkuvat pääsääntöisesti aivan liian vähän omaan unentarpeeseensa verrattuna. Muista, että säännönmukaisesti myös itse unessa oloaika on 0.5-1 tunti vähemmän kuin luulet.  Omaa olotilaa on vaikea arvioida. Ihminen on sopeutuja ja tottuu helposti väsymykseensä. Lisää 15–30 minuutilla nukkumisaikaa säännönmukaisesti esimerkiksi viikon-kahden jaksoina tavoitteena lisätä yöunta kokonaisuudessaan tunnilla. Samalla saat vertailukohdan. Jos olet muutoksen jälkeen paremmalla päällä, virkeämpi tai suorituksesi paranee, niin tiedät aiemmin nukkuneesi liian vähän.”